Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.04.2011 - 21:36

Terveiset kaikille kasvattien omistajille ja kasvattajakollegoille; Kirsikkatien Koiratarhassa elämä hymyilee ja nurmikko kasvaa kohisten!

Kevät on jo lähes kesään taittunut, lumet häipyneet ja sen myötä alppihiihtokausi loppunut. On siis aika tehdä autotallissa harrastusvälineiden kausivaihto; sukset kesäteloille ja koiranäyttelykalusto tilalle.

Vuosien varrella näyttelyihin liittyvää tavaraa on kertynyt ihan valtavasti...välillä mietti, että tarvitaanko näitä kaikkia? Mutta kun kasvattiemme määrä on keskimäärin 2-8 kuonoa/näyttely, mikä käytännössä tarkoittaa, että mukaan on pakattava kasapäin  trimmipöytiä, häkkejä, kippoja kuppoja ja turkinviimeistelyrekvisiittaa.

Näin on karavaanimme melkoisen suuri ja jotta koko revohka saadaan pakattua järkevästi mukaan, olemme hankkineet koiraperäkärryn.

Kun ensi kerran 90-luvun alussa näin koirakärryn jossain rekikoiratapahtumassa, pidin sen käyttöä vähintäänkin epäilyttävänä; koirat matkaavat kuin tuotantoeläimet konsanaan, pimeässä suljetussa tilassa?

Mutta tarkemmin ajateltuna ja yhä enenevässä määrin kärryjä liikenteessä nähneenä: jos koirakärry kelpaa palvelus- ja rekikoiraväelle, joka todellakin haluaa koiransa kisoihin tiptop-kunnossa ja hyvässä henkisessä vireessä, niin miksei samaa formulaa voisi kokeilla näyttelykoiriin? Ja eipä koirillamme ole ollut paljon valoa tai avoimuutta kuljetushäkeissä auton perätilassa, joten ajattelimme ensin kokeilla ensin lainakärryllä.- Ja voi että miten hyvin koirat viihtyivät!

Kärryssä on rauhallista ja jopa 30 asteen helteellä, viileää. Kukaan ei hauku ohikulkevia koiria, läähätä hermostuneesti tai raavi ovia. Kun kärryn ovet avataan löytyy sieltä juuri heränneitä rentoja karvakuonoja. Toisin kun autossa ollessaan, jolloin on aina valppaana vahdittava liikennettä, siltä varalta jos jotain epäilyttää ilmaantuu näköpiiriin..

Peräkärry on ollut 10+ hankinta, olisi pitänyt ostaa jo vuosia sitten!

Talvi ja kevät kuluivat siis alppihiihdon parissa, koiraharrastus rajoittui kasvatustyöhön (ja piipahdukseen slovakialaisessa näyttelyssä, jossa Bosse tuomaroi ja Nappis ja minä käytiin Jasnassa hiihtämässä).

Meillä on yleensä talvipentuja, tänä vuonna vain cairneja sillä Lilli dalmis päätti, että tarjottu sulhanen ei kelpaa…uudenvuodenpyhien Hollola-Piispanristi-Hollola kruisailu ei siis tuottanut tulosta.

USA-tuontimme Linda, synnytti tammikuussa erittäin lupaavanoloisen M-pentueen ja kultakimpaleemme Klaara pyöräytti helmikuussa niin ikään lupaavan N-pentueen. Molemmista pentueista jäi kotiin kasvamaan nartut ,Milla ja Maggie. Klaaran ja Lindan pentueista kuvia galleriassa.

Coastal Nothing But Heavenly 8vkoa/weeks

Näyttelykauden avasimme Vaasassa ja siihen perään Lahden ja Lappeenrannan maraton, joissa kasvattejamme yhteensä tusinan verran. Mutta näyttää siltä, että määrä ei korvaa laatua, mikäli kotimaisia tuomareita on uskominen.  Ja koska kyseessä on puhtaasti arvostelulaji, ei ole ihme että osa cairneistamme  muuttui vuorokauden aikana todella paljon: rungot ja kuono-osat olivat pidentyneet tai lyhentyneet samalla kun korvan- ja hännänkiinnitykset olivat vaihtaneet paikkaa jne. Yritä tässä sitten selitellä pennunostajille koiranäyttelyiden mielekkyyttä…...etenkin kun touhu kallistuu vuosi vuodelta ja tunnelma kehässä ja sen laidoilla ei ole aina erityisen urheilullinen. Mutta tähän voipi vaikuttaa äänestämällä jaloillan, ja koska on vaalivuosikin, niin äänet on annettu ;-)

Muutenkin näyttelyväsymys painaa jo alkukaudesta ja koska suurin osa koiristamme on sekä turkin että kehityksen osalta vaiheessa niin, ja töitäkin on ihan vietävästi,  ei Coastal-klaania tulla kesän aikana näyttelyissä näkemään.

Kesäsuunnitelmissa on pentueet, toivottavasti molemmissa roduissa, sekä puutarhatöitä ja lasten kanssa puuhastelua.

Löydät meidät Facebookista nimellä Coastal Dalmatians & Cairn Terriers, ryhmä on avoin kaikille, tervetuloa mukaan!

 

And now I should write all this in English, oh my!!

Well, there is not so much to tell. Since whole winter/sprig we have been with in alpine skiing and only touch to the dog world has been a show in Kosice, Slovakia (while Bo was judging Natalie and I went to skiing in Jasna).

In the puppy pen we have had vary interesting times: in January born M-litter, out of Kyleakin Amreican Idol (US imp) x Coastal Investment.

In February Rottriver’s Seventh Heaven gave birth the N-litter. From both litters we kept girls, they are called as Maggie & Milla. Our future hopes. Photos of both litter is Gallery

So far no Dalmatian litter, Coastal Jagazza was supposed to be bred in January but Lilli said LOUD NO to the chosen sire (Caesand Kalgoorie Gold). How could she resist the charming Darwin? We try again in summer, maybe “Lilli” is more open minded, that will be the L-litter.

Our show season stared in April, first Vaasa Int with no major wins. Followed by double Int Lahti and Lappeenranta with absolutely no success. The Finnish judges do not adore our Swedish kind of Cairns….and our young liver spotted Dalmatian girl seems to has too dark liver colour (should it be goose liver or pig liver, I do not know?!)…so back t the drawing board!

Two more shows to go, Rauma national and Estonian Winner,  after those we’ll have a summer break for shows. Focusing to young stock and upcoming O-litter by Kyleakin Stars n Stripes x ch.Rottriver’s Lady and The Tramp.

 It is time to slow down and concentrate for some garden works!

 You’ll find us in the Facbook,  Coastal Dalmatians & Cairn Terriers is open group, welcome to join us!

28.10.2010 - 21:57

Tapahtumarikas ja dramaattinen syksy kääntyy kohti talvea ja vihdoin näyttää siltä, että elämä on asettunut takaisin uomiinsa. Elokuun alussa Hollolan Salpakankaalla riehunut myrsky aiheutti meille erittäin ikävät jälkiseuraukset kun mieheni ryhtyi raivaamaan osittain kaatunutta puuta ja loukkasi itsensä hengenvaarallisesti. Mutta nyt 2,5 kuukautta myöhemmin on kaikki ihan hyvin ja Bosse on jalkeilla ja parempi kuin uusi

Since the accident in August we have been very off from dog world. With all the best health care and lot of luck Bo has almost fully recovered

Kaiken pahan alku ja juuri

Myrskyn jälkeen....after the storm...

Bosse kuukausi haaverin jälkeen - Bo in late August

Tapahtuneen seurauksena laitoin koiraharrastuksen jäähylle ja keskityin arjen pyörittämiseen ja siinä oli ihan riittävästi. Täytyy sanoa, että meillä on todella rakkaita ystäviä ja heitä on kiittäminen, että olen takaisin ruodussa. Lisäksi on tullut oltua lasten kanssa todella paljon ja koiratkin ovat tulleet toisella tavalla tutuiksi; aion jatkaa tällä tiellä :-)

Guseffien perhe otti huomaansa cairn L-pentueen, joka nyt 5-viikkoisena voi mainiosti, mutta näin ei ollut ensimmäisinä päivinä. Adan synnytys oli dramaattinen sillä pennut olivat keskosen kokoisia vaikka syntyivät 60vrk eli täysaikaisia. Pienimmät olivat n60g joten ei niistä ollut elämänkipinää tarpeeksi ja lopullinen saldo seitsemästä syntyneestä oli yksi narttu ja kaksi urosta. Tämä trio on Coastal Cairn L-pentue eli ”karkkikaupan jengi” Lisää kuvia pennuista galleriassa.

Coastal Cairn L-litter was born in September, at the Guseff family. Delivery was rather dramatic, out of 7 pups only 3 survived. Pups were pre-matured :-( But now thy are 5 weeks old and doing great! More photos in Picasa Gallery

Dalmatiankoirarintamalla on myös draamaa, sillä C.Ice Ice Baby ”Vanni” ei toipunut täysin kesäisestä keskenmenostaan ja siltä joudutaan leikkaamaan kohtu pois. Eli siinä meni meiltä parhaan A-luokan jalostusnarttu  Suurkiitos Rosalle Vannin esimerkillisestä hoidosta, ei ole ollut helppo syksy Tervolassakaan. Keväällä katsotaan täplikkäät pentusuunnitelmat uusiksi.

Drama we have had also with Dals; C.Ice Ice Baby never recovered from her misscarriage in July and she'll be sterilized. She was our nr1 broodbitch so it is time to got back to drawing board...

Cairninpentuja on suunnittella dalmistenkin edestä, sillä kotikoiramme Klaara ja Linda on tarkoitus astuttaa lähiaikoina, toivottavasti jompikumpi tekee meille edes yhden narttupennun joululahjaksi, se ei ole paljoa toivottu!

2 Cairn litters are planned for December/January: M-litter = Kyleakin American Idol x Coastal Investment and N-litter = Rottriver's Seventh Heaven x X-tra Smart of Barnsley.

Syksy on kulunut mm.näissä merkeissä: herkutellen ja perheen ja sukulaisten parissa, juhlimme syyskuussa Samu-suloisen 4-v synttäreitä

Some photos of our autumn activities; cooking lot of Indian food, plockin mushrooms andcelebrating Samu's 4-year b-day!

Samu kävi  iskän työpaikalla

Mums!!Bossen systeri Ulla ja meidän saalis /Bo's sister Ulla with piles of Suppilovahveros!!

 

 

04.08.2010 - 22:35

Näyttelykuulumisia kesähelteen keskeltä!

Helsinki 24-25.7.

Dalmikset tuomaroi Elina Haapaniemi

Lilli” Coastal jagazza VSP + SERT

Cairnit tuomaroi Claire Ahern, Irannista

“Inkeri” Coastal Inkasso ERI NUK2

Fargo” Kyleakin Stars n Stripes JUN EH

C. Inkasso

Ristiina  31.7. cairnit tuoamroi Vellu Kumpumäki

“Inkeri” Coastal Inkasso VSP +SERT

”Ivar” Coastal Investment

Lilli dalmis oli myös mukana, mutta esitys oli niin surkea että sitä ei ylitä uutiskynnystä, täytyy harjoitella näyttelyitä, kun niin harvoin käydään, hehe heh!!!

Dalmiserkkarissa 1.8. Laukaalla Coastal-lippua edusti meitä Kanelikorppu ja hienosti meni: Erinomainen junnuluokan 3.  Sekalaisia näyttelykuvia molemmista tapahtumista galleriassa

Helsinki  national 24-25.7.

Dalmatians by  Elina Haapaniemi ¨

“Lilli” Coastal jagazza BOS + CAC

Cairns by Claire Ahern, Irland

“Inkeri” Coastal Inkasso EXCL2

Fargo” Kyleakin Stars n Stripes VG

 Kyleakin Stars n Stripes

 Ristiina  31.7. Cairns by Veli-Pekka Kumpumäki

“Inkeri” Coastal Inkasso BOS CAC

”Ivar” Coastal Investment CAC

Dal Special 1.8. by Rune Johansen, Sweden (kennel Timanka’s)

“Kaneli” Coastal Kanelikorppu EXCL 3rd in Junior Class

She was only one from us since we do not have more young dogs to show in this season L

Missc. show photos available in gallery

 

18.07.2010 - 18:44

Kirjaimellisesti tikahdun tietoon.
Kiitos sosiaalisen median, ei näitä uutisia tule enää päivitettyä kun tuntuu siltä, että eilisen uutiset ovat vanhoja jo samana iltana. Ja suinkaan kaikki eivät notku päivät pääskytysten FB:ssa, kuten en minäkään, mutta kyllä se on auki tuossa sivussa turhan usein joten tietotulva on valtava.

Täytyy miettiä että josko sittenkin palaisi aikaan entiseen = eFb.

Näyttelyitä on kierretty enemmän kuin piti ja pieni (tai oikeasti suuri) uupumus on iskenyt. Tästä samaisesta syystä juurikin keväällä päätin pitää taukoa näyttelyistä, ja kas, tässä sitä nyt ollaan; takki tyhjänä jo heinäkuun puolessa välissä

Mutta tämä koskee vain näyttelyitä, sillä koirarintamalla noin yleisesti ottaen meillä pyyhkii hyvin. Kasvattimme ovat terveitä koiria jotka tuovat omistajilleen hyvää mieltä ja palvelevat tarkoitustaan seurakoirina. Ja kun siihen lisätään vielä menestys näyttelykehissä ja hyvät tulokset luonnetesteissä niin ei voi muuta kuin olla kiitollinen.
 
Olen tunnetusti mustavalkoinen henkilö, myös koirankasvatuksessa, joten kompromissi ei ole toinen nimeni. Tämä tietty tekee jalostusvalintojen keskellä elämän  hieman  hankalaksi, mutta kuka on sanonut että koirankasvatuksen pitäisi olla helppoa?!  En tingi luonteista, muista seikoista voin tinkiä ja kuulkaa kyllä on hienoa kun saa esittää kehässä omia kasvattejaan ja olla niistä ylpeä kun ne kantavat itsensä omin voimin. Tervehermoisen koiran voi hyvillä mielin jättää hoitoon, antaa mukaan reisuun ja sellaista voi kuka tahansa esittää näyttelykehässä.

Kuvia kesän näyttelyistä löytyy Picasa galleriasta

 
Thank for FB it seems that today’s new are old by tomorrow, since everyone updates their status after each show and happening. And those, lucky ones, who still lives time before FB are  coming here to read the coastal News  to just notice old news and nothing happens. I must seriously decide either to continue with FB or quit it totally. That is the question to be asked, in deed.
 
Our breeding has done so well in this season, for both breeds. With Dals we have new generation and after some very dry year it seems that we’re back to biz. Still need to work with temperaments, the most important thing.
About our cairns: things are so fine!! Thanks to all wonderful dog owner’s and specially co-owners to our breeding. We have lot of young stock for both showing and breeding. And as well as with Dals, I do not compromise, the type and temperament is everything.

Show photos as well as some misc.. holiday photos is in Picasa Gallery  , please take a look!

C.Hans Hundegger & Nappis

We did well in World Dog Show, Denmark
Dalmatians:
Jagazza VG in Open Class
Kirsikkaleivos EXCL in Junior Class
Cairns:
Investment  EXCL Int Class 3rd
Can You Wish ECXL in Open Class

July 11, Karis Nat Show
Dals
 C.Jagazza VG
 Cairns:
C.Investment BD-4th
Kyleakin American Idol BB- 4th

July 17-18 Mäntsälä Nat
Dals:
C. Kanelikorppu VG
C. Is Back to Biz EXCL 3rd
Cairns:
C. Hans Hundegger BD2 res-CAC
C.Herra Huu VG 3rd

July 17. Estonia, Pärnu Int
C.Can You Wish BOS CACIB
C.Investment BD2nd res-CACIB

 

 

14.06.2010 - 18:45

K-ja J-cairnpennuista lähes kaikki ovat käyneet pentutrimmissä ja kaikilla kaikki hyvin. J-pojille ei ole tullut vieläkään  palleja, mutta ne ovat muuten niin suurella egolla varustettuja;  so who need the balls ;-)  sen sijaan  K-pojilla on pallit kaikilla ja korvat pystyssä koko jengillä.

Coastal cairn – tyylikäs sisustuselementti- Coastal Cairns- designed for good living :-)

 

Sijoitusnarttumme ”Mimma”  tuli valioksi Mynämäellä  ja pari viikkoa myöhemmin. Tallinnassa irtosi Eestin valion & Eestin voittaja-10 tittelit sekä ROP ja RYP-2 ruusukkeet. Kiitos Heidille Mimman hyvästä hoidosta.

Rottrivers’ Lady and the Tramp

16.5. Mynämäki National Show BOB, CAC judged by Tanya Ahlman-Stockmari, handled by Bosse

5.6.. Tallinn. Estonian Winner Int Show BOB, CACIB, CAC, Estonian Winner  breed judged by Lui Pinto Texeira, group by Rade Dakich /Serbia, handled by me.

Nuoriso-osastolla ovat kunnostautuneet kasvattimme ”Ivar” ja ”Kaneli, sekä jenkkivahvistus  Linda, kaikilla menestyksekäs näyttelyura edessä, mikäli arvosteluja on uskominen.  Laitahyökkääjä Fargo kasvattaa turkkia ja tulee näytille heinäkuussa. Ohessa kuva kaikille utelijaille.

Our youngsters have started their show season very well, several Excellent among some res. CAC, we are very proud of Coastal  Investment and  Coastal Kanelikorppu and of course the Kyleakin cousins, photo of both sweetie-pies here.


 

 

 

 Iivari ja emänsä Taika edustavat  Coastal cairneja ja Lilli dalmiksia Tanskan maailmanäyttelyssä Herningissä 25.6. Vietämme koko viikon ”kesämökissä” Atlantin rannalla, lasten ja kanukkiystäviemme kanssa. Eli hieman erilainen juhannus tiedossa.

Alla olevan kuvan piti koristaa koiraperäkärryämme, mutta nyt se koristaa vain tätä blogia ;-)

Our next challenge will be in the WDS Herning, Denmark, will meet all you there on Friday in rings M6 and M8 (Cairns) and O 49-50 (Dalmatians)!!!


Kuvassa/in photo: Coastal jagazza & Coastal Cairny Man, leyout by Jetta

Hyvää Juhannusta kaikille jo näin etukäteen!!!!

 

 

 

 

13.04.2010 - 21:03

 

Kuvissa mm. Kesä Kerttu II, joka on viime syksystä asustanut Sauvossa Virpin luona. Tiggan tuli ns. maalta kaupunkiin ja vaihdokkina lähti meidän Lilli nauttimaan maalaiselämästä.

Meillä on muuten aika monta koiraa juuri nyt kotona, Tigganin lisäksi cairnit  Jippu (Kyleakin American Idol), Klaara O, poikansa Justin ja Twister 16vkoa  sekä lapsenlapsensa Kairny Boy 11-vkoa eli viimeinen mohikaani Katin yhdeksiköstä. Kesä tulee, väki vähenee ja pidot paranee

 

Ja meille ei tule pentuja enää tänä vuonna….ellei sitten juoksut satu niin, että joulukuun lopulla taas syntyy. Mutta ei yhtään ennen sitä!! Nmimerk. olen unohtanut miltä olohuone näyttää ilman pentuaitausta

Kuvissa koiriamme suoraan pihalta, eli luonnontilassa!

Näistä toinen on myytävänä- arvaa kumpi?

 

 

In photo Kesä Kerttu II ”Tiaggan” She is here for learning the city-life. She lives at Guseff’s residence and comes now and then to visit us, while our Lilli is enjoying country life at the Guseff’’s.

Cairn Jippu (Kyleakin American Idol) is also here as well as J-litter boys Justin, Twister, Klara O. and Karmelita and the last K-boy, Kairny Boy, 10 weeks.

Here is some photos taken today in the garden, all dogs on their natural looks

Jippu on aivan i-hana- she is fantastic personality

06.04.2010 - 12:09

Vietin 25. syntymäpäivääni Lappeenrannan koiranäyttelyssä Iivarin ja Mimman kanssa; lahjaksi ojennettiin mm.  PU-2 SERT ja PN-2 vara-sert- ruusukkeet.

Coastal Investment Best Dog 2nd +  CAC

Rottriver’s Lady and the Tramp Best Bitch 2nd +  res.CAC

Judge: Denis Kuzelj.

Coastal Investment "Iivar" 18kk-months. (Lhurt's Oms-Coastal can You Wish)

 

22.03.2010 - 18:55


Taika taistelee- C.Can You Wish

Dalmiksista testattiin Vinni 7v (OP Wienerwalssi), ja Capo 4v (C.I am the Boss), molemmat hyväksytyn tuloksen kera. Molemmilla toimintakyky miinuksella, kuten "helppokäyttöis" -dalmiksella usein on. Hermorakenteet kunnossa, hieman pehmeitä ovat, ystävällisiä ja luokseenpäästäviä,  aavistuksen pidättyväisiä. (tämä taisi olla yleisin kaikilla testatuilla dalmiksilla). Vinni kyllä arkielämäsää toimii enemmän kuin tuo -2 antaa ymmärtää, mutta näillä mennään. Capolla meni odotusten mukaan eli terävyys ja puolustushalu kohdallaan +3, isänsä poika.
Jalostuksessa on meillä pyrkimys helppoon dalmikseen, muttei kuitenkaan labradorimaiseen pehmeyteen. Dalmiksen alkuperäinen tehtävä on jossain määrin ollut vartiointikin, joten siinä edelleen on näkyvissä aavistus pidättyväisyyttä ja puolustushalua. Mutta miten saada toimintakyky alemmas, ilman että rohkeus katoaa, on kasvatustyössä suuri haaste. Arka ja pidättyväinen kun ovat KAKSI TÄYSIN ERI ASIAA.
Dalmis jolla toimintakyky on +2, ei liene se helpoin kotikoira ja  +3 lienee mahdoton yhtälö.
Minulla on ollut sakemanni +3 toimintakyvyltään, heh. Talossa ei ollut yhtään ehjää seinää, mutta Mero oli muiltakin osin ikimuistettava

Vinni kelkalla- OP Wienerwalssi

Cairneista testattiin Taika 4v (C. Can You Wish) ja Mimma 2v (R.Lady and the Tramp), molemmat saivat näköisensä testituloksen. Taika veti korkeammat pisteet, koska sillä on enemmän taistelutahtoa ja puolustushalua, mutta hylsy tuli laukausalttiuden vuoksi, mikä ei yllättänyt. Mimmalla ei mennyt tassu suuhun millään osa-alueella, mutta ihan sitä viimeistä saalistavan terrierin rutistusta jäin kaipaamaan.  Hermorakenteet molemmilla hieman pehmeät, temperamentit vilkkaat eli suht kohdallaan nuo osa-alueet. Rohkeusosastolla edelleen työnsaraa eli reipasta taistelutahtoa ja puolustushalukkuutta pitää löytyä näiden narttujen sulhasilta.
Miten näillä sitten jalostaa rotua eteenpäin, jotta luonteet pysyvät kivoina vaan ei liian pehmeinä tahi muuttuvat liian teräviksi eli ärhäköiksi? Tässä on kasvattajalla haastetta kerrassaan, kun koiran pitää olla lisäksi terve ja kaunis.
Cairn on alunperin metsästyskoira ja vaikka se nykyään hoitaa seurakoiran virkaa  ei luonteen kuulu olla klassisen seurakoiran luonne; terrieritemperamentin pitää näkyä ja kuulua!!

Kaikki luonnetestitulokset päivitetään kokonaisuudessaan palveluskoiraliiton sivuille. Tuonne
Facebook ryhmään voi kukin omistaja näpytellä koiransa pisteet osa-alueittan. Videoimme muutaman koiran testin, laitan Facebookin heti Kun Heidi purkaa videon, tämän viikon kuluessa kaiketi kuitenkin.

Äiti-tytär-tapaaminen "Vinni & Vanni" = OP Winerwalssi & Coastal Ice Ice Baby. Vanni menee testiin ensi syksynä, nyt osui juoksuaika testiviikolle.

18.03.2010 - 20:56

Moi,

Olen perustanut Facebookin ryhmän nimeltä Coastal Dalmatians & Cairn Terriers, johon voivat liittyä kaikki sosiaalisessa mediassa hengailevat Coastal-koiran omistajat , kuin myös kasvattajakollegat ja koiramaailmasta tutut. Julkaisen siellä valokuvia kasvateistamme vuosien varrelta, sekä uusia että vanhoja, sekä kutsuja dalmis- ja cairn-tapahtumiin joihin toivoisimme kasvattiemme osallistuvan (esim. näyttelyt ja luonnetestit) .En ole niin nerd, että osaisin luoda suoran linkin ryhmään, mutta etsivä löytää :-)

I have created a Facebook group for Coastal dog owners and to our dog world friends. The group is named as: Coastal Dalmatians & Cairn Terriers. Welcome to join to our group!

24.02.2010 - 21:26

Joopa joo, alppilajin harrastajana runsas lumi on tietenkin iloinen asia, mutta ei välttämättä omalla pihalla, eikä ainakaan tässä määrin. Näihin kuviin kiteytyy Suomen kaksi ihaninta vuodenaikaa ja sitä toista odotellessa hoidellaan koiranpentuja ja tehdään lumitöitä ja kierretään keppejä rinteessä. Tai siis ne kiertävät, jotka eivät viime viikolla teloneet rataharkoissa itseään sini-violetiksi. Masters-kisojen palkintojen haaliminen siirtyy siis ensi kaudelle. Mutta niinpä on pysynyt tyhjänä muutaman muunkin suomalaisen alppinistin palkintokaappi tällä kaudella, eikä mulla ole sponsoreita, eikä olympiakomitean mitaliodotuksia, joten nou hätä  Mutta nuorissa on toivo ja meillä on Nappiksen palkintohylly  täyttynyt tälläkin kaudella, tässä neidin tyylinäyte molemmissa lajissa viime lauantain kisasta Mustavuorelta. Kyseessä on muuten  Sanni Leinosen kotirinne Tampereella, jotta jälleen on todistettu että maailmanluokan laskijaksi on mahdollisuus vaikkei olekaan kasvanut Vuorilla. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että jo 11-sarjan tytöt laskevat niin kovaa, että äitiä hirvittää välillä katsoa…puhumattakaan siitä, että minä tuolla radalla olisin sijoittunut nappilaskulla ehkä sijoille 11.-12., heh!

Elämä ei siis ole pelkkää koiraharrastusta, vaikka siltä saattaa äkkiseltään vaikuttaa! Mutta koiraa on toden totta tällä hetkellä aika tuvan täydeltä. Katin K-yhdeksikkö alkaa pikkuhiljaa siirtyä askarteluvaiheeseen ja Klaaran trio on riiwiö++ -vaiheessa, sillä kaikki, mikä löytyy 20cm hyppykorkeudelta, revitään mukaan. Ja aamutakkiin on ilmestynyt elävä turkishelma ääniefektein kun J-trio roikkuu helmoissa asiaankuuluvan ärinän kera. Taistelutahdon puutteesta ei näitä voi syyttää!

Joulu-huhtikuussa ei meillä ole juuri mitään sosiaalista elämää, siinä merkityksessä kuten ystävät ja sukulaiset. Tähän vuodenaikaan kaikki ihmiskontaktini ovat  LHS:n lasketteluvanhemmat, omat Masters-treenikaverit  ja pennunostajat (meidän cairn-nartuilla aina lokakuussa juoksu, joten…). Bosse viettää autotallissa leijonanosan vapaa-ajastaan, sillä suksien huoltamiseen kuluu viikossa enemmän aikaa kuin kuuden cairnin näyttelytrimmeihin. Bossesta on kehittynyt todellinen guru mitä tulee kanttien viilamiseen ja oikeiden voiteiden valintaan. Lasketteluvanhemmuus on myös sitä, että roudaat junioria ja sen seitsemän sortin kamoja ympäri Suomen, asut hotelleissa, kimppamökeissä tai tuttavien nurkissa ja tapaat samat ihmiset joka viikonloppu.  Radanreunoilla seistessä  jäädyt  säännöllisesti luuytimiin saakka, jonka vuoksi on koko ajan nälkä, joten kevään koittaessa on aika pyylevä olo. Voin myös kertoa, että laskettelukisoissa pitää auto saada parkkiin mahdollisimman lähelle hissejä, ja järjestäjän syytä on kaikki mahdollinen, alkaen sääolosuhteista aina kahvion jonon pituuteen asti. Niin ja ilmoittautumisia satelee tietty ilmoajan jälkeenkin, joten lähtölistoja saa laittaa uuteen uskoon aamuyöntunteina. Kuulostaako tutulta, hah!
 
Oh my, regardless how much we love snow in the slopes and where more snow is even better, here at home the snow is not good. NOT good at all.
In the photos we see two of our favourite seasons, guess which one we are looking more forward?
About skiing, in the photos is my daughter Natalie in last weekend’s race, she got placed for both Slalom and Giant Slalom. I can assure you that 11yo. girls skies very fast. Had I raced among them, my final placement would be around 11.-12., with very good performance, think about that! (or should I think about that to get my skiing to the next level??)
 
As you can see, the whole life here is not just dog-life, it is combination of dogs and skiing. There is absolutely no time for anything else.  We don’t not have any social life in this time of year, only social contacts are puppy buyers and other ski-parents. Being alpine-skier’s parent is much like going to dog shows; you travel around the country, mostly living in hotels or chalets and meeting same people every weekend. It is very weird when visiting the town that you never visit unless dog show and only in the summer, and then you find yourself there in the January. Kuopio is one of these cities we’ve never visited during winter but being there in summer for dog shows at least 10 times.
 
 
Photos of Cairn K-litter available in Picasa-Gallery.
K-litter boys 4 weeks/K-pojat 4 viikkoa